Omakohtaisia kokemuksia
perjantai, 16. heinäkuuta 2010
  Nettikauppojen ruusut ja risut
Asustelen maaseudun rauhassa kaukana hypermarketeista. Käyn töissä lähimmässä kaupungissa, jonne on omalla autolla kahdenkymmenen minuutin ajomatka. Oman kylän ruokakauppaan ja postiin, jotka ovat työmatkani varrella, on kymmenen kilometriä. Lähikaupungista pääsee junalla isompiin cityihin,  mm. Helsinkiin on parin tunnin matka. Silti sinne tulee lähdettyä aika harvoin. Lähikaupungista saa kaiken välttämättömän ja sieltä löytyy jopa kaksi luontaistuotekauppaa,  joiden valikoimat ovat ilahduttavan laajat.  Silti tilaan paljon nettikaupoista,  sillä selailen tuotteiden valikoimia mielummin omalta kotikoneelta kaikessa rauhassa kahvikupposen ääressä nautiskellen kuin hikisenä ja väsyneenä töiden jälkeen ruuhkaisessa myymälässä.  Olen ostanut postimyynnistä mm. elektroniikkaa, audio- ja videotuotteita, luontaistuotteita, ruokaa ja ravintolisiä, homeopaattisia valmisteita ja kukkatippoja.

Siksi ajattelinkin laittaa tähän vähän listaa hyviksi havaitsemistani nettikaupoista itselleni muistiin ja toisille iloksi.  Toisaalta on paikallaan myös varoituksen sana liikkeista, joihin olen pettynyt.


Elintarvikkeet,  luontaistuotteet,  ravintolisät:

iHerb - monessa muussakin blogissa kehuttu amerikkalainen nettikauppa. Yhdyn kuoroon - tuotteet pääosin laadukkaita,  palvelu nopeaa ja hyvää,  hintataso hyvä vaikkakin riippuu euron ja dollarin kurssista, joka ei ole tällä hetkellä kovin hyvä.  Palvelun laadusta kertoo se, että minun pakettini oli kerran mennyt sekaisin yhden toisen suomalaisen tilaajan paketin kanssa.  Sisällä oli oikeat pakkalistat, joissa oli tilaajien nimet, mutta pakettien päällä olevat osoitelaput olivat menneet sekaisin.  Pakkalistojen perusteella soittelimme toisillemme ja sovimme pakettien vaihdosta.  Kun kirjoitin asiasta iHerbille, he korvasivat ylimääräiset postikulut mukisematta. Tilaukset ovat yleensä tulleet perille 7-9 päivän kuluessa.

Terveyskauppa Vitaravinne - suomalainen nettikauppa, josta olen tilannut mm. pähkinöitä ja siemeniä.  Ovat hyvälaatuisia ja tuoreita.  Myyjä suosittelee säilyttämään pähkinät pakastimessa,  mikäli niitä ei käytä heti.  Hintataso varsin edullinen suomalaisista nettikaupoista.

Hiilariton.fi -  suomalainen kauppa, joka myy vähähiilihydraattisia tuotteita.  Valikoima voisi olla suurempikin,  mutta palvelu pelaa ja tuotteiden laatu on hyvä.  Ymmärrettävästi suomalaisen kaupan hintataso on korkeampi kuin jos nämä tilaisi ulkomailta,  mutta itse käytän sen verran vähän näitä erikoistuotteita, että kannatan mieluusti suomalaista yritystä etenkin kun olen erittäin tyytyväinen sen palveluun.

FitnessFirst - suomalainen nettikauppa, jossa on paljon vähähiilihydraattisia tuotteita. Yritys toimii osuuskuntaperiaatteella, mikä ilmeisesti ei ainakaan paranna palvelun laatua, koska ainoan kerran tilatessani sain todella surkeaa palvelua.  Tilauksen toimitus kesti yli kaksi viikkoa,  siitä puuttui tuotteita ja osa tuotteista oli huonolaatuisia.  Sähköposteihin vastaaminenkin tuntuu tökkivän,  joten en tilaa enää toista kertaa.

DetoxYourWorld - englantilainen nettikauppa, joka myy raw food -tuotteita. Erikoistuotteita. Kallis mutta joidenkin mukaan laadukas.  Olen tilannut pari kertaa ja olen tyytyväinen palveluun.  Täältä saa kätevästi pieniä pakkauksia, jos haluaa ensin testata jotain tuotetta ennen kuin ostaa isompia pakkauksia - tai jos isoille paketeille ei ole käyttöä.


Kukkatipat,  homeopaattiset valmisteet

Healing Herbs - englantilainen kauppa,  Bachin kukkatippoja halvemmalla kuin suomalaisissa kaupoissa. Nopea ja hyvä palvelu. Nettisivuilla hyvät esittelyt kaikista tuotteista.

Sun Essences - englantilainen kauppa:  kukkatippoja (myös muita kuin Bachin),  voiteita, tuoksuja spray-pulloissa, hierontaöljyjä ym.  Hyvä ja nopea palvelu.  Edullinen hintataso.

Crystal Herbs - englantilainen kauppa: laajin valikoima kukkatippoja. Erittäin informatiiviset sivut. Hyvä ja nopea palvelu.  Erittäin edulliset hinnat.

Nelsons Homeopathic Pharmacy - englantilainen kauppa, Nelson-merkkisiä homeopaattisia valmisteita ja Bachin kukkatippoja. Nopea toimitus,  hyvä palvelu.  Ensimmäinen tilaukseni joutui Englannin postilakon jalkoihin ja saapui perille vasta kaksi kuukautta tilauksen jälkeen.  Sillä välin olin jo saanut korvaavan lähetyksen Nelsonilta,  jonka sitten palautin takaisin.  Palautuksen postikulut korvattiin. 


Audio, video, tietokonetarvikkeet

Nierle Media Group - saksalainen nettikauppa, jolla on sivut suomen kielellä! Erittäin edulliset hinnat ja toimituskulut.  Toimitus postitse kotiovelle asti.  Kannattaa tarkistaa tarjoustuotteet,  jäännöserät ja konkurssipesien tarjoukset myös.

Tunnisteet:

 
Kommentit:
Hyvä listaus, kiitos. Minäkin olen tilannut iHerbistä, muuten on mennyt hyvin, mutta Islannin tulivuorenpurkauksen aikainen tilaus (Usan posti) on kadonnut lopullisesti jonnekin, harmittaa. Laitoitko palautetta muuten tuolle suomalaiselle kaupalle? Se olisi hyvä, että osaavat kehittää toimintaansa. Itse kauppiaana olisin tosi kiitollinen palautteesta, kriittisestäkin, sitä vain tulee aika harvoin.
 
Totta, se harmittaa kun odotettu paketti katoaa. iHerb ei edes korvaa katoamisia.

Laitoin sähköpostia tuolle suomalaiselle kaupalle ja puuttuvan tuotteen lupasivat lähettää perässä. Katsotaan nyt kauanko pitää odottaa. Muuten eivät kommentoineet mitenkään.
 
Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]



Linkit tähän tekstiin:

Luo linkki



<< Etusivu

Oma valokuva
Nimi: Ommia
Sijainti: Finland

Nyt loppui laihdutuskuurit ja alkoi kunnon syöminen! Matkalla kohti terveyttä ja hyvinvointia. Kirjoitan omista kokemuksistani ja ajatuksistani.

Arkistot
joulukuu 2009 / tammikuu 2010 / helmikuu 2010 / maaliskuu 2010 / huhtikuu 2010 / toukokuu 2010 / kesäkuu 2010 / heinäkuu 2010 / elokuu 2010 / syyskuu 2010 / lokakuu 2010 / marraskuu 2010 / joulukuu 2010 / maaliskuu 2011 / syyskuu 2011 / lokakuu 2011 / joulukuu 2011 /


Powered by Blogger

Tilaa
Blogitekstit [Atom]