Omakohtaisia kokemuksia
tiistai, 6. heinäkuuta 2010
  Vähähiilihydraattinen täytekakku





En ole mikään erityinen täytekakkujen rakastaja,  mutta pari kertaa vuodessa iskee himo leipoa.  Se toinen tämänvuotisista kerroista pamahti päälle viikonloppuna.  Haastavaksi asian tekee se, että en suostu syömään sokeria enkä vehnäjauhoja.  Päätin siis kokeilla, pystyykö ilman niitä tekemään syötävää tekelettä ja pystyisikö sillä parhaassa tapauksessa jopa huijaamaan työkavereita. Kokonaista kakkua en missään tapauksessa pysty syömään itse, minulle riittää yksi palanen.  En tosiaan leivo syömisen ilosta, vaan leipomisen ja kokeilemisen ilosta.  Tällä kertaa sitä iloa riittikin ja sain laittaa koko luovuuteni peliin ennen kuin keksin, miten pohjan saa tehtyä.  Täyte olikin sitten jo piece of cake,  jos sallitte tällaisen ilmauksen ))

Kakkupohjaan,  joka sivumennen sanoen menee myös kuivakakusta ihan täysiään,  niin mehevä ja kuohkea se on, tarvitsee seuraavia aineita:
4 munaa
200 g maapähkinävoita (käytin Lidlin pähkinävoita, jossa on 11 g hiilareita)
1 tl psylliumjauhetta
3 tl leivinjauhetta
2 rkl kookosjauhoja
2 rkl kaakaojauhoja
2 tl aitoa vaniljaa
ripaus suolaa
makeutusainetta (laitoin 1/2 tl jauhemaista steviaa)

Laita ensimmäiseksi psylliumjauhe turpoamaan vesilasilliseen ja sekoittele välillä.  Vatkaa huoneenlämpöiset munat kuohkeaksi vaahdoksi kulhossa. 

Kun psyllium on turvonnut tasaiseksi massaksi,  kaada se toiseen kulhoon ja lisää sinne pähkinävoi. Vatkaa ne myös kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita sitten molemmat vaahdot hyvin keskenään mutta älä jatka enää vatkaamista, ettei vaahto laske.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon varovasti nostellen. Lisää makeutusainetta tarvittaessa. Jos taikinasta tulee liian kiinteää, ohenna sitä kermalla.  Kaavi sen jälkeen taikina vuokaan ja paista 200 asteessa kunnes se irtoaa reunoista (n. 15 min). Nosta vuoka jäähtymään ja kumoa se vasta täysin jäähtyneenä, jotta kakku ei hajoa.


Pähkinänmakuinen täyte

4 dl kuohukermaa (osan voi korvata rahkalla, jos ei halua niin rasvaista)
200 g maapähkinävoita
mausteeksi vaniljaa
makeutusainetta

Vatkaa ensin kerma vaahdoksi ja lisää sitten pähkinävoi. Sekoita. Mausta ja maista. Lisää makua jos siltä tuntuu.

Jos haluat kestävämpää vaahtoa,  lisää siihen 6 liivatelehteä.  Valmista liivate pakkauksen ohjeen mukaan ja lisää viimeiseksi hyvin sekoittaen.  Liivateliuos tekee vaahdosta ensin nestemäistä,  mutta laita astia jääkaappiin, jolloin liivate hyytyy nopeasti.  Vatkaa seosta sähkövatkaimella 10-15 minuutin välein, jolloin liivateseos kuohkeutuu tasaisesti eikä siihen tule klimppejä. Vatkaa vielä täysin hyytynyt seos kuohkeaksi ja täytä kakku samaan vuokaan jossa paistoit sen.  Anna jähmettyä yön yli jääkaapissa.





Työkaverit olivat rohkeita ja uskalsivat maistaa, vaikka arvasivat kuulemma etukäteen että tämä ei ole mikään normileivonnainen.  Yhden mielestä kakku maistui "liian terveelliselle",  toisen mielestä maku oli kuin tummaa olutta ja kolmas kysyi, olenko tehnyt täytteen Pirkan mokkajogurtista.  Kahdella äänellä kakku siis todettiin ihan kelvolliseksi.  Sillä saattaisi jopa pystyä huijaamaan pahaa-aavistamattomia vieraita, jotka eivät tunne karppaustaipumuksiani...

Tunnisteet: ,

 
Kommentit:
Näyttää herkulliselta! Pitäisi varmaan kokeilla itsekin, kunhan helteet loppuvat että taas viitsii olla sisällä leipomispuuhissa ;)
 
Oli kivan pähkinänmakuista.
 
Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]



Linkit tähän tekstiin:

Luo linkki



<< Etusivu

Oma valokuva
Nimi: Ommia
Sijainti: Finland

Nyt loppui laihdutuskuurit ja alkoi kunnon syöminen! Matkalla kohti terveyttä ja hyvinvointia. Kirjoitan omista kokemuksistani ja ajatuksistani.

Arkistot
joulukuu 2009 / tammikuu 2010 / helmikuu 2010 / maaliskuu 2010 / huhtikuu 2010 / toukokuu 2010 / kesäkuu 2010 / heinäkuu 2010 / elokuu 2010 / syyskuu 2010 / lokakuu 2010 / marraskuu 2010 / joulukuu 2010 / maaliskuu 2011 / syyskuu 2011 / lokakuu 2011 / joulukuu 2011 /


Powered by Blogger

Tilaa
Blogitekstit [Atom]