Omakohtaisia kokemuksia
sunnuntai, 4. heinäkuuta 2010
  Verikokeiden tuloksia
Kävin viime viikolla kuulemassa verikokeiden tuloksia Antioksidanttiklinikalla. Kerroinkin jo aikaisemmin ensimmäisestä käynnistäni toukokuun lopussa, jolloin kokeet otettiin ja lääkäri määräsi ensimmäiset ravintolisät.  Nyt sitten käytiin yhdessä kokeiden tulokset läpi ja sain vielä mukaanikin kirjallisen selostuksen niiden tuloksista. Yllätyin miten yksityiskohtaisesti lääkäri osasi tulkita ruokavaliotani ja ravitsemustani niiden perusteella.

Noin yleisesti sanottuna tulokseni olivat hyvät.  Niistä näki, että olen koko talven syönyt ahkerasti ja monipuolisesti tuoreravintoa:  marjoja, vihanneksia, ituja ja versoja.  Tulehdusarvot ja hemoglobiini olivat myös hyvällä mallilla.

Lykopeeni,  joka on tehokas antioksidantti,  oli keskiarvotasolla.  Tästä tuloksesta näkee, paljonko on syönyt punaisia vihanneksia.  Yllätyksekseni lääkäri kertoi, että joillakin ihmisillä lykopeenin arvo voi olla nolla. Myös ubikinonin arvo oli hyvä,  sillä olen syönyt Q-10:ä koko talven purkista.  Sillä on selvästi piristävä vaikutus. 

Joistakin B-ryhmän vitamiineista sen sijaan on lievää puutosta,  joten sain ohjeeksi ostaa Neurovitan-tabletteja ja syödä niitä kolme kuukautta eli seuraavaan kontrollikäyntiin asti.  Myös beetakaroteenin arvo oli matala,  joten sitäkin joudun ottamaan purkista.  Porkkanat eivät tosiaankaan ole suurinta herkkuani.  Sinkin tulos oli normaali,  mutta erityisen rasituksen tai stressin aikana suositeltiin syötäväksi aineita, jotka sisältävät runsaasti sinkkiä,  kuten seesamin- ja auringonkukansiemeniä.  Ja kuten suomalaisilla yleensäkin,  seleenin arvo oli matala,  joten sain sitä lisäravinteena.

Jo viimeksi sain ohjeet ostaa C- ja E-vitamiinia.  Nyt vielä lisättiin A-vitamiini.  D:tä olenkin syönyt viime syksystä lähtien 100 mikrogrammaa päivittäin,  joten sen arvo oli hyvä.

Kokonaiskolesterolini oli 4,3 mikä ei yllättänyt, koska minulla on aina ollut kolesteroli alle viiden. Hyvän kolesterolin arvo oli sen sijaan kaksinkertainen suosituksiin verraten, jolloin edes suositusten ylärajalla ollut huono kolesteroli ei ole hälyttävä.  Myös rasvahappoanalyysi osoitti hyvää rasvojen saantia, tosin eri rasvahapot olivat lievästi epätasapainossa. Pitkäketjuiset monityydyttämättömät rasvahapot EPA, DHA, DPA ovat hyvällä tasolla mutta tyydyttyneiden rasvahappojen osuus oli myös korkea.  Tästä syystä lääkäri suositteli päivittäistä kalaöljylisää ja paria kala-ateriaa viikossa. Alfalinoleenihappo ALA oli matalalla,  mutta sitä saa kylmäpuristetusta pellavansiemenöljystä.  Rasvahappotasapainon parantamiseksi lääkäri suositteli syömään 4 avocadoa viikossa ja ottamaan 15 ml kylmäpuristettua oliiviöljyä.  Varsinaiset herkut! Lisäksi otan helokkiöljykapseleita päivittäin.

Kaiken kaikkiaan palasin kotiin hyvin tyytyväisenä ja paksu nippu reseptejä kainalossa.  Seuraavien kolmen kuukauden aikana otan neljästi päivässä kourallisen tabletteja - kaksi satsia vesiliukoisia ja kaksi satsia rasvaliukoisia.  Vesiliukoiset pyrin ottamaan tyhjään mahaan vesilasillisen kanssa,  rasvaliukoiset pienen rasvaisen ruoka-annoksen kanssa. Jatkan lisäksi vehnänorasta, spiruliinaa, chlorellaa, vihreää teetä sisältävän vihervalmisteen sekä neurolipidien nauttimista.  Kaikkien näiden valmisteiden tarkoitus on palauttaa elimistö tasapainoon,  virkistää ja parantaa elämän laatua.  Jo nyt kuukauden jälkeen tunnen olevani ihan eri tasolla.  Sekä fyysinen että henkinen suorituskyky ovat nousseet selvästi.  Tarvitsen vähemmän unta ja nukun erittäin sikeästi. Töissäkään eivät päivittäiset vastoinkäymiset enää saa pinnaa palamaan,  vaan pystyn ottamaan asiat asioina ja hoitamaan ikävätkin jutut pois päiväjärjestyksestä turhia panikoimatta. Lisäksi olen erittäin tyytyväinen siihen, että paino on lähtenyt putoamaan hiljakseen.  Ja verenpaineen laskemisestahan kirjoittelinkin jo juhannuksena.  Paine on nyt helteiden takia hieman taas noussut,  mutta en kuitenkaan ole tarvinnut ottaa lääkettä. 

Tunnisteet: , ,

 
Kommentit: Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]



Linkit tähän tekstiin:

Luo linkki



<< Etusivu

Oma valokuva
Nimi: Ommia
Sijainti: Finland

Nyt loppui laihdutuskuurit ja alkoi kunnon syöminen! Matkalla kohti terveyttä ja hyvinvointia. Kirjoitan omista kokemuksistani ja ajatuksistani.

Arkistot
joulukuu 2009 / tammikuu 2010 / helmikuu 2010 / maaliskuu 2010 / huhtikuu 2010 / toukokuu 2010 / kesäkuu 2010 / heinäkuu 2010 / elokuu 2010 / syyskuu 2010 / lokakuu 2010 / marraskuu 2010 / joulukuu 2010 / maaliskuu 2011 / syyskuu 2011 / lokakuu 2011 / joulukuu 2011 /


Powered by Blogger

Tilaa
Blogitekstit [Atom]