tiistai, 6. joulukuuta 2011
yömyöhään
... vai pitäisikö sanoa aamuaikaisin.
Elämä alkaa järjestyä pikkuhiljaa. Mitenkähän sitä osaa elää ja olla kun stressipisteet eivät killu katossa koko ajan eikä pieni ihmislapsi syöksyile ympäriinsä täynnä adrenaliinia?
Äidille järjestyi yllättäen paikka hoivakodissa ja muuttokin saatiin järjestettyä sujuvasti. Mamman dementia on edennyt siihen vaiheeseen, että istuttuaan kaksi kuukautta samojen naamojen kanssa terveyskeskuksen vuodeosaston aamupalapöydässä hän ilahtui joka kerta tavatessaan uusia ihmisiä. On varmaan mukavaa kun elämä on täynnä yllätyksiä! Omat lapsensa hän silti vielä tuntee - ainakin ajoittain.
Työtkin sitten loppuivat säädetyn ajan kuluessa, joten nyt pääsen nauttimaan perusteellisesta joulusiivouksesta ensimmäisen kerran moneen vuoteen. Työkkärin kanssa olen viimeksi ollut tekemisissä toistakymmentä vuotta sitten ja täytyy kyllä sanoa, että systeemi on muuttunut melkoisesti! Olen naivisti kuvitellut, että työkkärin tehtävänä on yhdistää työtä hakevat ihmiset ja vapaat työpaikat. No tuo illuusio karisi kyllä heti kun oven avasin. Virkailijoita ei olisi voinut vähemmän kiinnostaa. Yksi käski ensin kirjautua pankkitunnuksilla heidän systeemiinsä ja kirjata itse oman työhistoriani sisään. Sen jälkeen toinen vilkaisi nopeasti työtodistustani, käski lukea heidän nettisivuiltaan ohjeet työttömille työnhakijoille ja tulla uudestaan 3 kuukauden kuluttua. That´s it. Kaksi ihmistä sai yhden suoritepisteen sille päivälle minun ansiostani ja sehän onkin tärkeintä tässä valtiossa.
Elämä alkaa järjestyä pikkuhiljaa. Mitenkähän sitä osaa elää ja olla kun stressipisteet eivät killu katossa koko ajan eikä pieni ihmislapsi syöksyile ympäriinsä täynnä adrenaliinia?
Äidille järjestyi yllättäen paikka hoivakodissa ja muuttokin saatiin järjestettyä sujuvasti. Mamman dementia on edennyt siihen vaiheeseen, että istuttuaan kaksi kuukautta samojen naamojen kanssa terveyskeskuksen vuodeosaston aamupalapöydässä hän ilahtui joka kerta tavatessaan uusia ihmisiä. On varmaan mukavaa kun elämä on täynnä yllätyksiä! Omat lapsensa hän silti vielä tuntee - ainakin ajoittain.
Työtkin sitten loppuivat säädetyn ajan kuluessa, joten nyt pääsen nauttimaan perusteellisesta joulusiivouksesta ensimmäisen kerran moneen vuoteen. Työkkärin kanssa olen viimeksi ollut tekemisissä toistakymmentä vuotta sitten ja täytyy kyllä sanoa, että systeemi on muuttunut melkoisesti! Olen naivisti kuvitellut, että työkkärin tehtävänä on yhdistää työtä hakevat ihmiset ja vapaat työpaikat. No tuo illuusio karisi kyllä heti kun oven avasin. Virkailijoita ei olisi voinut vähemmän kiinnostaa. Yksi käski ensin kirjautua pankkitunnuksilla heidän systeemiinsä ja kirjata itse oman työhistoriani sisään. Sen jälkeen toinen vilkaisi nopeasti työtodistustani, käski lukea heidän nettisivuiltaan ohjeet työttömille työnhakijoille ja tulla uudestaan 3 kuukauden kuluttua. That´s it. Kaksi ihmistä sai yhden suoritepisteen sille päivälle minun ansiostani ja sehän onkin tärkeintä tässä valtiossa.
Tunnisteet: Kootut pottuuntumiset
¶ 4.36
